MATKA-1 MÜNCHEN-WÜRZBURG

ISTANBUL, MÜNCHEN ja WÜRZBURG

Luokkatoverini Sezai Hacettepe-yliopiston ensimmäiseltä vuosikurssilta oli käynyt saman lukion kuin minä. Hän ei ollut kiinnostunut jalkapallosta kuten monet sen koulun oppilaat, vaan harrasti laulamista ja luutunsoittoa. Tähän harrastukseen häntä oli innostanut hänen jo edesmennyt pankinjohtajaisänsä, joka aikanaan harrasti klassista musiikkia.

Pitkän harkinnan jälkeen me, Sezai ja minä, päätimme lähteä seuraavana kesänä kuukauden kestävälle matkalle Pohjois-Eurooppaan. Kävisimme Saksassa, Tanskassa, Ruotsissa ja lopulta Suomessa. Vaikka matkustaisimme junissa opiskelijalipuilla ja asuisimme nuorisohostelleissa, tarvitsisimme satoja Deutsche Markeja, eli saksan markkoja! Matkabudjettimme kartuttamiseksi hankimme tukkuliikkeestä postikortteja ja aloimme myymään niitä Turkin lentoyhtiön kaupunkiterminaalin edessä Atatürk bulevardilla Ankarassa.

POSTIKORTTIMYYNTI KADULLA

Muutaman tuottoisan päivän kuluttua meillä oli kasassa jo muutaman sadan Saksan markan edestä liiroja. Yhtenä lauantaina tapahtui sellaista, mitä emme olisi voineet ennalta arvata: kaksi siviilipukuista kaupunginjärjestysmiestä hyökkäsi kimppuumme ja kaatoi myyntipöytäämme! Kun me aloimme kerätä maasta satoja kortteja, näimme, että he veivät myyntipöydät kortteinen kadulla pysäköityyn kaupungin pakettiautoon.   

Siinä meni meidän koko pääomamme, ennen kuin kuin ehdimme reagoida mitenkään! Meillä ei ollut myyntilupa tietenkään. Olimme niin järkyttyneitä tapahtuneesta, että päätimme lopettamaan katumyyjäkarriääriämme siihen!

Elokuun alussa pakkasimme matkatavarat ja matkustimme Sezain kanssa Istanbuliin ja sieltä suoraan 75 kilometriä Mustan Meren rantakylään nimeltä Şile. Setäni Nazmi toimi siellä IT-tykistön upseerina ja saimme yöpyä hänen asunnossaan. Vietimme rantalomaa Kumbaban hiekkarannoilla, vierailimme vanhassa majakassa ja iltaisin setäni kanssa kävimme rantakahviloissa.

RAKAS VELIPOIKA NAISELLINEN ZEKI MÜREN

Tapasimme kuuluisassa taiteilijoiden suosimassa Artists-kahvilassa julkkiksia, näyttelijöita ja laulajia mm. Zeki Müren, Neriman Köksal ja Sadri Alisik, mutta emme sillä kertaa menneet juttelemaan heidän kanssaan. Edellisenä kesänä, kun olin mennyt setäni kanssa sinne julkkisten kahvilaan, kuuluisa hieman naisellinen laulaja Zeki Müren oli tullut luoksemme ja sanonut minulle: “Mitä sinä juot, rakas velipoika?”

Setäni komentajan everstin rouvan suosituksella ostin kymmenkunta kappaletta sen ajan kuuluisaa käsin kudottua puuvillamekkoa Şilestä. Tarkoitus oli myydä niitä matkalla korkeampaan hintaan ja ansaita varoja matkakulujemme peittämiseksi. Neljäntenä päivänä palasimme aamubussilla Istanbuliin.

MAAILMAN KAUNEIN SININEN MOSKEIJA

Jätimme matkalaukut isoisäni taloon Atikalissa, vanhassa kaupungissa ja menimme raitiovaunulla Sultanahmetiin. Sovimme Sezain kanssa, että tavataan Sirkecin rautatieasemalla kaksi tuntia ennen junan lähtöä illalla. Hän lähti tapaamaan kihlattuaan Diziä, joka oli työssä pankissa Çarşıkapıssa.

Minä kävelin Sultanahmetin aukiolle ja kävin tutustumassa Sulttaani Ahmedin vuonna 1616 rakennuttamassa upeassa moskeijassa, jota ulkomaalaiset kutsuvat Siniseksi moskeijaksi sen turkoosinsinisten laattojen vuoksi. Edellisenä vuonna olin käynyt kuuluisassa Suleymaniye moskeijassa, mutta Sultanahmetin moskeija oli kauniimpi sisältä!

KONSTANTINOPOLIN HIPPODROMI 

Sinisen moskeijan viereinen Bysantin ajan hippodromi eli hevosaukio, joka oli rakennettu toisella vuosisadalla ravikilpailuja ja gladiaattoritaisteluja varten. Se oli aikansa suurin ja kuuluisin areena jossa on kolme antiikin ajan pylvästä: Pisin ja näyttävin niistä on Egyptin Karnakista meriteitse tuotu yli 3000 vuotta vanha Teodosiuksen obeliski. Keskellä hippodromia sijaitsee pronssinen 6 metriä pitkä käärmepylväs, joka oli tuotu Apollon temppelistä Delfista. Siitä puuttuu kaksi metriä pitkät kolmen käärmeen päät. Hippodromin laitimmainen ja kolmas pylväs on kivistä muurattu korkea pylväs tunnetaan Konstantinuksen kolossi nimellä.

DEUTSCHER BRUNNEN–SAKSALAINEN SUIHKULÄHDE

Lopuksi kävin katsomassa hippodromin toisella puolella sijaitsevassa Deutscher Brunnen eli saksalaisessa suihkulähteessä, jonka taustan muistin lukion osmanien historian kirjasta. Sen oli tuonut Saksan keisari Wilhelm II mukanaan paloina junalla sulttaani Abdulhamidin aikana vuonna 1898 lahjaksi Istanbulille. Saksalainen suihkulähde oli sijoitettu hippodromin viereen ja sen kaunis pyöreä katto koristeltu kultaisilla mosaiikeilla.

Kävelin Sultanahmetin aukiolta maailmankuuluun Grand Basaariin eli Suurbasaariin ja ostin sieltä pari tusinaa sinistä onnensilmää, helmiä, alpakkasormuksia, kaulakoruja ja muuta rihkamaa itselleni ja matkakumppanilleni. Nämä oli tarkoitettu lahjoiksi ulkomaisille tuttavillemme sekä myytäväksi matkallamme.

Illalla söimme vaarini vaimon Elifin valmistaman “Imam bayıldı -(imaami pyörtyi)” nimisen herkullisen munakoiso- ja naudanlihapadan, ja lähdimme isosiäni kanssa taksilla Sirkecin rautatieasemalle. Sezai oli jo paikalla kihlattunsa Dizin kanssa ja ostimme lippuluukusta opiskelijaliput Münchenin junaan, jota me nimitimme “Orient Expressiksi”.

ORIENT EXPRESS JUNA ISTANBULISTA

Hyvästelin isoisääni suutelemalla hänen kättään ja kun halasimme, näin kuinka kyyneleet valuivat hänen silmistä. Sezai sanoi hyvästit kihlatulleen Dizille ja nousimme junaan. Laitoimme laukkumme yllä olevalle matkatavarahyllylle, mutta paketin, jossa oli mummon tekemiä suolaisia piirakoita ja makeata baklavaa, ripustimme seinän koukkuun ennen kuin juna lähti liikkeelle.

Hämmästyttävän nopeasti juna ohitti Yenikapın, Zeytinburnun, Bakırköyn, Yeşilköyn asemat ja jatkoi kovaa vauhtia länteen Turkin Kreikan ja Bulgarian rajojen yhtymäkohtaan Edirneen, jonne oli matkaa pari sataa kilometriä.

Konduktöörin tarkastettua liput nukahdimme, ja heräsimme Edirnessa, kun Turkin passipoliisit astuivat junaan. Passintarkastuksen jälkeen juna lähti kohti Kreikan rajaa ja pysähtyi puolen tunnin kuluttua. Kreikkalaisella Pitionin asemalla paikalliset poliisit suorittivat passintarkastuksen, ja juna lähti Kreikasta suuntanaan Bulgaria.

Tunnin kuluttua juna pysähtyi aamuyöllä Svilengradissa, jossa bulgarialaiset poliisit tarkastivat passimme. Tuntui ihmeelliseltä joutua kolmen maan passintarkastuksiin parin tunnin aikana! Nukahdimme jälleen bulgarialaisten passipoliisien lähdettyä vaunusta.

HAUSKAT BULGARIAN ROMANIT

Kun heräsimme aamulla, juna oli Sofian asemalla. Ostimme bulgarialaisia ​​juomia ​​ja omenoita aseman kioskilta. Sofiassa vaunuumme nousi värikkäästi pukeutuneita keskenään äänekkäästä turkkia puhuvia kyläläisiä. Tarjosimme heille turkkilaisia herkkuja. He jäivät pois ensimmäisellä asemalla. Sanoin Sezaille, että olipa hauskoja maalaisia! Vai olisivatko he romaneja? Sezai sanoi: “Voi hyväinen aika, tarkistetaan heti passit ja rahapussit.” Onneksi kaikki oli tallessa paikoillaan…

Saavuimme Belgradiin iltapäivällä ja saimme lisäjuomia aseman kioskista. Jugoslavialainen nuorimies Marko tuli osastoomme ja kertoi menevänsä Münchenin yliopistoon. Hän puhui hyvää englantia. Kysyin, oliko bosnialainen, kroatialainen vai serbi? Hän sanoi olevansa kroatialainen, antoi osoitteensa ja pyysi meitä lähettämään postikorttin Suomesta!

MÜNCHEN

Seuraavana aamuna saksalaiset rajapoliisit vihreissä univormuissaan nousivat junaan, kun oltiin lähestymässä Müncheniä. Passintarkastuksen jälkeen vanhempi poliisiherra kysyi englanniksi missä asuisimme Münchenissä. Vastasimme asuvamme Nymphenburg schlossissa, jolloin poliisisetä sanoi “Jawohl, I stay there too!”, ja rajapoliisit nauroivat keskenään ja sanoivat meille Guten reise ’hyvää matkaa’!

Münchenissä yövyimme kaksi yötä ystävämme, museon intendentin Ernst Götzin virka-asunnossa siinä mainitussa palatsimuseossa. Olimme tavanneet tämän saksalaisen isäni ikäisen herran, kun hän edellisenä vuonna Ankarassa kadulla kysyi meiltä heettiläismuseon sijaintia. Me menimme herra Götzin mukana museoon ja tarjosimme sen jälkeen vieraallemme kebabit arvostetussa ravintolassa.

Hän oli antanut käyntikorttinsa ja sanonut, “jos matkustaisimme joskus Müncheniin, meidän ei tarvitsisi maksaa hotellista, vaan voisimme olla pari yötä hänen virka-asunnossaan oikein palatsin vierashuoneessa. Olimme lähettäneet postikortin hänelle ja ilmoittaneet, että olisimme tulossa Müncheniin parin viikon kuluttua!

SCHLOSS NYMPHENBURG MÜNCHEN

Seisoimme yli tunnin Münchenin Hauptbahnhofin keskusrautatieaseman neuvontajonossa kysyäksemme, millä raitiovaunulla pääsee Schloss Nymphenburgin palatsiin. Jono oli pitkä ja monet ihmiset kyselivät ja ostivat lippuja. Jono vain kesti ja kesti. Minä menin kassalle ja kysyin virkailijalta: “Kysymme vain, mikä raitiovaunu menee Nymphenburgin palatsiin? Voitteko kertoa ratikan numeron?

Täti tuijotti minua vihaisesti ja ja käski mennä jonoon. Odotettuamme vielä jonkin aikaa jonossa, Sezai ei kestänyt ja lähti kokeilemaan onneaan. Täti oli suuttunut ja sanonut: “Vastasin kaverillesi!” Kun vuoromme tuli, se sama täti selitti meille saksaksi jotain ja lisäsi: “Nummer Sieben” eli numero 7! Tämä taisi olla elämämme ensimmäinen saksalainen kurinpito-opetus!

Schloss Nymphenburg oli rakennettu kolmesataa vuotta sitten barokkityyliseksi palatsiksi. Nykyään museona toimivalla palatsilla oli kaunis puutarha. Herrn Ernst näytti hämmästyneeltä nähdessään meidät isojen matkalaukkujen kanssa. Hän näytti meille vierashuoneen ja sanoi: “Tehkää kierros kauniilla säällä ja tulkaa illalla, mennään pizzeriaan”.

Kävimme tutustumassa palatsiin, museoon ja sen ympäristöön. München oli vehreä ja kaunis kaupunki, josta puuttui vain se, ettei se ollut Välimeren rannalla. Tietyöläisiä työskenteli monissa osissa kaupunkia ja lukuisat kuorma-autot kulkivat edestakaisin kaupungissa. Illalla herra Ernst kertoi että kaupunki yrittää saada metroasemat valmiiksi vuoden 1972 olympialaisiin! Palattuamme pizzeriasta menimme aikaisin nukkumaan.

ENGLISCHER GARTEN

Seuraavana aamuna varhain lähdimme palatsista ja ostimme aamiaistarvikkeet marketista mukaan ja menimme Baijerin kuuluisaan Englischer Garteniin. Söimme aamiaisen isossa vehreässä englantilaisessa puistossa. Ensimmäistä kertaa elämässämme näimme kymmeniä pitkätukkaisia hippejä jotka soittivat kitaraa ja viulua, ja tanssivat olutpullo kädessään sekä keräsivät rahaa ulkoilijoilta cowboy -hatuilla

Lauantaina herra Ernst oli menossa kuplavolkkarillaan Main-joen varrella Pohjois-Baijerissa sijaitsevaan kotikaupunkiinsa Würzburgiin, ja hän tarjosi kyydin meille. Matkustimme mielellämme isännän kyydissä ilmaiseksi, mutta kiitokseksi kaikesta tarjosimme kahviaamiaisen yhdessä bensa-aseman kahvilassa jossain Nürnbergin laitamilla.

WÜRZBURG MAIN -JOEN VARRELLA

Päästyämme kolmessa tunnissa Münchenistä Würzburgiin, herr Ernst jätti meidät kaupungin rautatieasemalle. Kiitimme kyydistä ja annoimme hänelle muutamia onnensilmiä lahjaksi hänen lapsilleen ja hyvästelimme. Olipa uskomaton tarina: Ankarassa kadulla tapaamamme tämän saksalaisen turistiherran ansiosta saimme asua palatsissa, tutustuimme kauniiseen Müncheniin ja matkustimme ilmaiseksi hänen kyydissään!

Odottaessamme Würzburgin rautatieasemalla junaa ostin viereisestä Foto-liikkeestä aidon saksalaisen Agfa-merkkisen kameran! Junamatka Frankfurtiin kesti tunnin ja me käveltiin suoraan Jugendherbergeen eli nuorisohostelliin, jossa sai asua edullisesti kaksi-kerroksisissä punkissa kahdeksan hengen huoneessa. Hintataso vaihteli huoneesta riippuen 6-8 Deutsche Markia eli Saksan markkaa henkilöltä. Menimme ajoissa nukkumaan, koska seuraavana päivänä meillä olisi pitkä matka pohjoiseen, Hampuriin… Tämä artikkeli jatkuu nimellä: FRANKFURTISTA HELSINKIIN