SYKSY 1970 HELSINGIN YLIOPISTO
SYKSY 1970 HACETTEPEN YLIOPISTO
Kun kävin teini-ikäisenä Suomessa kesällä 1970, vierailin Helsingin yliopiston luonnontieteellisessä tiedekunnassa tapaamassa biokemian laitoksen johtajaa professori Jorma Erkamaa ja kemian laitoksen johtajaa professori Osmo Mäkitietä.
Kyselin molemmilta oppilaitoksen johtajilta mahdollisuuksistani jatkaa opintojani Helsingissä. Näitä ennalta suunnittelemattomia käyntejä oli minulle suositellut ja järjestänyt Helsingin yliopiston ulkomaalaisten opiskelijoiden neuvoja, tuttavani Helena Allahwerdi.
Molemmat opettajat kertoivat minulle englannin kielen taitoni riittävän Helsingin yliopistossa opiskelemiseen. He kehottivat opiskelemaan luonnontieteitä ainakin yhden lukukauden lisää omassa yliopistossani Hacettepella, minkä jälkeen voisin anoa siirtoa Helsingin yliopistoon.
Olin kiinnostunut lääkärin ammatista jo lukiovuosina ja päättänyt opiskella lääketiedettä, mikäli siihen tulisi mahdollisuus. Se oli jäänyt päähäni, ehkä siitä syystä, että kun olin koululainen, tutustuin lääkäreihin läheltä, kun äitini työskenteli mikrobiologian laitoksen sihteerinä Ankaran yliopiston lääketieteellisessä tiedekunnassa.
Näin ollen kun en päässyt Hacettepen lääkikseen, hain Gevher Nesibe -lääketieteelliseen tiedekuntaan, jota Hacettepen rehtori Doğramacı oli juuri perustamassa seuraavaksi vuodeksi äheiseen Kayserin kaupungin yliopistoon. Olin kovin toiveikas sen suhteen! Kesäiseltä Suomen- matkalta palatessani olin kuitenkin vakuuttunut, että mikäli en pääsisi lääketieteelliseen tiedekuntaan Turkissa, lähtisin mielelläni opiskelemaan Suomeen.
Kun syyslukukausi alkoi Hacettepessa, olin jännittynyt! Hankin kaikki alkuperäiset kalliit englanninkieliset oppikirjat, ja jäin usein iltaisin yliopiston upeaan uuteen kirjastoon kertaamaan päivän oppitunnit.
REHTORI IHSAN DOGRAMACI
Vanhempieni neuvosta kävin yliopiston rehtorin toimistolla ja varasin ajan rehtorille, professori Ihsan Dogramacille. Kerroin hänelle tilanteestani ja kysyin neuvoa: “Olen varalistalla ensi vuodeksi perustamaanne lääketieteelliseen tiedekuntaan Kayserin Gevher Nesibe -yliopistossa. Varalistat julkaistaan ja täytetään keväällä maaliskuussa. Lisäksi minulla olisi mahdollisuus päästä Helsingin yliopiston luonnontieteelliseen tiedekuntaan opiskelemaan kemiaa tai biokemiaa ensi vuonna.”
Ystävällinen, isällinen pediatrian professori, rehtori Dogramaci kuunteli kärsivällisesti tarinani ja sanoi: “Sinuna minä odottaisin ensin lääketieteellisen tiedekunnan pääsykokeiden tuloksia, ja sitten harkitsisin lähtöä Helsinkiin, mikäli saisin sinne hyväksynnän!”
YKSITYISIÄ KORKEAKOULUJA
Eräänä iltapäivänä kurssien päätyttyä kävellessäni koulutoverini kanssa Hacettepesta Hergele-aukion läpi Ulusiin näimme vastaperustettuja yksityisiä korkeakouluja: yksityiset farmasian ja hammaslääketieteen tiedekunnat! Kävimme tiedustelemassa molemmissa korkeakouluissa, ja kerroimme olevamme toisella vuosikurssilla viereisen Hacettepen yliopiston luonnontieteellisessä tiedekunnassa.
Hammaslääketiede ei pahemmin kiinnostanut minua, koska olin saanut lapsena trauman siitä, miten hammaslääkärissä revittiin etuhammastani irti. Kaikki hammaslääkäreihin liittyvä tuntui siis epämiellyttävältä!
Sen sijaan kliinisen farmasian opinnot tuntuivat houkuttelevilta. En silti koskaan vakavasti harkinnut hakevani yksityiseen korkeakouluun kalliiden lukukausimaksujen vuoksi. Minullahan oli kaksi muuta opiskeluvaihtoehtoa mielessä.
Myöhemmin kuulin, että pari luokkatoveriani, joilla oli varaa maksaa korkeita lukukausimaksuja, oli siirtynyt näihin yksityisiin korkeakouluihin. Jälleen kerran Kismet eli kohtalo hymyili joillekin: Vuoden kuluttua opetusministeriö virallisti nämä yksityiset korkeakoulut, ja ne liitettiin Ankaran yliopistoon. Tämän jälkeen näiden korkeakoulujen opiskelijoiden ei enää tarvinnut maksaa kalliita lukukausimaksuja.
PROFESSORIN NEUVOT
Syystalvella keskityin opintoihin. Seurasin tarkasti etenkin kemian ja biologian oppitunneilla ja opiskelin tentteihin. Tavoitteenani oli saada hyvä lukukausitodistus, joka kelpaisi Helsingin yliopistoon. Vuodenvaihteen jälkeen tapasin biologian professori Altan Günalpin ja kysyin hänen mielipidettään Helsingin yliopistosta ja Kayserin lääketieteellisestä tiedekunnasta.
Hän sanoi: “Tenttituloksesi näyttävät olevan aika hyvät. Kirjoitamme sinulle yksityiskohtaisen englanninkielisen transkription eli yhteenvedon suorittamistasi kursseista. Huomautan vain, että vaikka Helsingin yliopisto on ilmainen, elinkustannukset Suomessa voivat olla korkeita. Sinun kannattaa hakea stipendiä tai apurahaa jostain. Muuten voit joutua tekemään osa-aikatyötä iltaisin, ja silloin sinun on vaikea keskittyä opintoihin.
VAIKEA VALINTA EDESSÄ
Toisaalta toivon sinulle onnea Kayserin lääketieteelliseen tiedekunnan valinnoissa, jotka selviävät maaliskuussa. Mikäli sinut hyväksytään kumpaankin oppilaitokseen, sinulla on vaikea valinta edessäsi!” hän lisäsi.
Laitoin tammikuussa Hacettepen yliopistolta saamani transkription ja täyttämäni ulkomaisen opiskelijan hakemuslomakkeen suureen kirjekuoreen, ja lähetin sen kirjattuna postina Suomeen. Minua jännitti suuresti, kun odotin vastausta sekä Kayserin että Helsingin yliopistoista.
RUSKEA KIRJEKUORI HELSINGISTÄ
Kuukauden kuluttua sain postia Helsingin yliopistosta ruskeassa kirjekuoressa. Se oli kirjattu viikkoa aiemmin, ja siinä ilmoitettiin, että minut hyväksyttiin jatkamaan opintojani kemian laitoksella maaliskuun alusta alkaen. Ilahduin suuresti.
Apurahasta ei ollut mainintaa, mutta kirjekuori sisälsi Votkin eli Valtion opintotukikeskuksen ohjeet sekä opintolainahakemukset Suomen pankeista. Nämä asiakirjat oli täytettävä ja sovellettava vasta Suomeen saapumisen jälkeen.
KOTONA OLI HAIKEATA
Sanoin hyvästit kaikille opettajilleni ja ystävilleni Hacettepessa. Kotona tilanne oli vähän kireä ja haikea. Luokkatoverini Sezai ja Ferid kävivät meillä kotona puhumassa vanhempiani kanssa. Isäni auttoi minua vastahakoisesti täyttämään tarvittavat paperit, mutta ei puhunut paljon mitään.
Äitini oli järkyttynyt siitä, että hänen ainoa lapsensa lähtee pois kotoa ja ulkomaille Suomeen! Hän sanoi kyyneleet silmissä: “Poikani, et ole täyttänyt edes kahtakymmentä! Kuinka voit jättää äidin ja isän sekä hyvän yliopiston täällä ja muuttaa vieraaseen maahan kaksi tuhatta kilometriä pohjoiseen?”
SNELLMANINKADUN JA HALLITUSKADUN KULMA
Matkustin Suomeen helmikuussa 1971 ja aloitin opintoni Helsingin yliopiston luonnontieteellisen tiedekunnan kemian laitoksella. Kouluni sijaitsi Tuomiokirkon vieressä Snellmaninkadun ja Hallituskadun kulmassa.
Luennot pidettiin suomen kielellä, mutta kurssikirjat olivat pääosin englanninkielisiä. Opettajani valmistelivat minulle englanninkielisiä kysymyksiä kokeissa. Tulin toimeen englannilla luokkatovereiden ja opettajien kanssa, mutta opiskelin ahkerasti suomen kieltä, jossa on joitakin turkin kieltä muistuttavia äänteitä ja sanoja. Kävin koulun jälkeen iltaisin “Suomea ulkomaalaisille” -kurssin yliopiston päärakennuksessa Fabianinkadulla.
Ajan myötä monet asiat alkoivat olla kunnossa. Sain myönteisen vastauksen Valtion opintotukikeskukselta: pieni määrä opintorahaa ja valtiontakaus pankkiin opintolainaa varten. Nostin heti rahaa pankista ja ostin yliopiston myymälästä Gaudeamukselta tärkeimmät kalliit kurssikirjat.
KUTSU LÄÄKETIETEELLISEEN TIEDEKUNTAAN 1971
Kuukauden kuluttua Helsinkiin saapumisestani sain Hacettepen yliopistolta kirjeen, jossa oli sekä hyvä että surullinen uutinen. Olin Kayserin uuteen lääketieteelliseen tiedekuntaan valittujen joukossa, ja minun täytyi mennä ilmoittautumaan sinne ensi tilassa!
Ilahduin, että minut vihdoinkin hyväksyttiin unelmieni lääketieteelliseen tiedekuntaan, mutta samalla surin suuresti, koska en enää voinut keskeyttää jo aloittamiani opintoja Helsingin yliopistossa ja muuttaa Turkkiin opiskelemaan lääkäriksi. Olin niin pahoillani. Mielestäni tämä oli jälleen Kismetin eli kohtalon oikku minulle.
On kaksi tapahtumaa, joiden muistaminen saa minut aina surulliseksi: Ensinnäkään en hakenut Münchenin yliopistoon, joka on yksi Euroopan eliittiyliopistoista, kun minulla oli mahdollisuus. Toiseksi en voinut mennä Kayserin yliopiston lääketieteelliseen tiedekuntaan, vaikka minut oli hyväksytty sinne.
Tällä välillä menin naimisiin pitkään tuntemani hyvän perheen tyttären kanssa. Muutaman vuoden onnellisen avioliiton jälkeen meille syntyi kaksi arvokasta ja kaunista lasta, mutta emme voineet tulla toimeen vaimoni kanssa, ja erosimme. Kun yritin sittemmin analysoida tätä epäonnistunutta avioliittoa, syytin aina enimmäkseen itseäni.
Kun avioiduin, olin liian nuori, kokematon, enkä ollut kypsä, valmis ottamaan vastuuta. Avioeron aikana minulla ei valitettavasti ollut ketään vanhempaa ja elämää kokenutta läheistä, joka olisi voinut kuunnella minua ja neuvoa, mitä ja kuinka minun tulisi tehdä. Näin olisin ehkä voinut välttää eron. Onneksi minulla on nyt kaksi upeaa aikuista tytärtä, jotka ovat olleet lähellä minua sekä osoittaneet tukensa elämäni eri vaiheissa.
HOAS, KIRSTINMÄKI, ESPOO
Muutin soluasuntoon Helsingin yliopiston asuntosäätiö Hoasin Espoon Kirstinmäen asuntolaan. Samassa kolmen huoneen huoneistossa asui minun lisäkseni kaksi muuta miesopiskelijaa, ja meillä oli yhteinen keittiö ja kylpyhuone. Ostimme kimpassa TV:n olohuoneeseemme. Se kuitenkin varastettiin kuukauden kuluttua asunnosta! Aloimme kaikki kolme epäillä toisiamme. Halusin päästä pois tästä opiskelijatalosta mahdollisimman pian.
Koulumatka päivittäin ensin Espoon asemalle ja sitten junalla Helsinkiin kesti ja maksoi, joten aloin etsiä pientä huonetta lähempänä Helsinkiä. Vuokrasin kiinteistönvälittäjän avulla rivitalon parkkipaikan alla sijaitsevan huoneen Isokaarella Lauttasaaressa, 5 kilometriä länteen Helsingin keskustasta.
VILLA ISOKAARELLA LAUTTASAARESSA
Vuokraisäntäni, suomalaisen paperitehtaan myyntipäällikkö, oli äskettäin muuttanut Yhdysvalloista vaimonsa ja pienen tyttärensä kanssa. Hän kutsui minut aika ajoin kotiinsa kahville. Hän näytti tyttären yhdysvaltalaisen passin ja kertoi, että tytär oli Yhdysvaltojen kansalainen, koska oli syntynyt Kaliforniassa. Hän lisäsi: “Kuitenkin hän on suomalainen.” Hän puhui suomea Amerikan aksentilla käyttäen usein sanaa “nevertheless”. Näin ollen muistan aina vuokraisäntäni Lauttasaaresta, kun kuulen sanan “nevertheless”!
HANTTIHOMMIA ja VAKKURIN PUUTARHA
Yliopistossa opettajani ja koulukaverini lyhensivät nimeäni Ismail ja kutsuivat minua Ismoksi, joka on myös suomalainen nimi. Intensiivisen kielikurssin ansiosta , pystyin jo toisena opiskeluvuonna Helsingissä puhumaan ja kirjoittamaan suomea kohtalaisesti. Kävin Nelskylän Autokoulussa ajokorttikurssia ja sain ABC-kuorma-autokortin. Tein hanttihommia, työskentelin muun muassa viikonloppuisin Vakkurin puutarhassa ja toimin HOK:n jakeluauton kuljettajana Hakaniemessä ja Kulosaaressa.
Aloin aika ajoin toimimaan kääntäjänä ja tulkkina konsulaatin ja virastojen toimeksiannoista. Sain Milliyet-lehden freelance-kirjeenvaihtajan toimen ja aloin kirjoittamaan artikkeleita Suomesta esim. Helsingin ETY-kokouksista 1975.
Neljännellä vuosikurssilla yliopistolla sain elämäni ensimmäisen vakituisen työpaikan Helsingin Kaupungin Sähkölaitoksen laboratoriosta ja aloin käymään töissä opiskelun ohella. Viihdyin hyvin kaupungin palveluksessa, mutta jälleen ‘kohtalon sanelemana, vuoden työrupeaman jälkeen siirryin matkailualalle, Ihannematkojen palvelukseen!
Helsingin yliopiston kemian laitoksella oli pakollisia sekä valinnaisia kursseja. Oppilaalla oli melko vapaat kädet muokata omaa oppisuunnitelmaansa. Näin ollen joillakin kursseilla me 2. ja 3. vuosikurssien oppilaat, istuimme vierekkäin!
Toiset, intensiivisesti opiskelevat opiskelijat suorittivat kurssit ahkerasti ja tekivät laboratoriotyöt ym. ja valmistuivat luonnontieteiden kandidaateiksi neljässä vuodessa. Ne, jotka tekivät töitä opiskelun ohessa, minä mukaan lukien, suorittivat loppututkinnon 5–6 vuodessa.
ASSISTENTIT KARHU JA SIMONEN
Viimeisinä opiskeluvuosina orgaanisen ja analyyttisen kemian assistentit Matti Karhu ja Osmo Simonen tukivat minua usein etenkin laboratoriotöissä neuvomalla ja ohjaamalla. Lukukauden lopussa ostin molemmillekin Fazerin sinisen levyn ja kiitin heitä ystävällisestä avusta.
Simonen sanoi: ”Kiitos, vien sen tyttärelleni!”, mutta Matti Karhu sanoi: ”Ismo, en periaatteessa voi ottaa vastaan lahjaa opiskelijoilta!” Tällöin Simonen puuttui asiaan ja sanoi: ”Älä nyt Matti, eihän kolmen markan suklaalevyä lasketa lahjukseksi, sitä paitsi me vain autoimme Ismoa käytännön asioissa, ja meillähän ei ole mitään tekemistä proffan (Osmo Mäkitien) lopputenttien kanssa!”
LÄHEISET KOULUKAVERIT PENA JA VELI-MATTI
Yliopistovuosina tulin läheisiksi ystäviksi koulukavereitteni Penan (Bengt) ja Veli-Matin kanssa, kun meillä oli usein samat kurssit ja labratyöt. Me kaikki kolme pääsimme tenteistä läpi ensimmäisellä, joskus toisella kerralla. Kävimme kolmistaan joskus viettämässä iltaa Hämiksellä eli Hämäläisten Talossa (nyk. Tavastia-klubi) Urho Kekkosen kadulla.
Hämiksellä sai tiistaisin ilmaisen juustosämpylän limsan kera ennen kello kahdeksaa illalla. Kävimme toisinaan kuuntelemassa elävää musiikkia Bottalla (Pohjalainen osakunta), joka sijaitsi Museokadun päädyssä Kansallismuseon ja Eduskuntatalon välissä.
Kun kerran lähdimme Bottalta myöhään pois Penan kanssa ja kävelimme keskustellen niistä ja näistä sekä laulaen Brita Koivusen laulamaa kansanlaulua “Tuoll’ on mun kultani”. Kävelimme vahingossa väärään suuntaan Ruskeasuolle asti, ja sitten ihmettelimme, missä olimme, kun Mannerheimintie oli loppunut. Onneksi saimme taksin lennosta ja pääsimme asuntooni Lauttasaareen. Tätä hassua tilannetta muistamme hymyillen aina kun tapaamme Penan kanssa.
VALMISTUIN VIHDOIN HELSINGIN YLIOPISTOSTA
Viimeisena opiskeluvuotena työskentelin arkisin matkatoimiston myyntikonttorissa ja kirjoitin jo loppusuoralla ollutta tutkielmaani iltaisin ja viikonloppuisin. Samanaikaisesti tein viimeiset jälkeenjääneet laboratoriotyöt; niitä varten pidin muutaman palkattoman vapaapäivän työpaikastani.
Sain viimeisen lukukauden aikana suoritettua puuttuvat tentit orgaanisesta kemiasta. Lopuksi sain puolessa vuodessa valmiiksi laitoksen big bossiksi kutsutun professori Osmo Mäkitien antaman suomenkielisen tutkielmani boraateista, boraksista ja boorihaposta. Ja se hyväksyttiin arvosanalla “Cum laude approbatur”. Näin suoritin luonnontieteiden kandidaatin tutkinnon (LuK), ja valmistuin kemistiksi Helsingin yliopistosta vuonna 1977 aloitettuani vuonna 1971.
Minua ei kiinnostanut jatkaa opintojani vielä pari vuotta ja suorittaa lisensiaatin tutkintoa jatkaakseni akateemista karriääriä. Suunnittelin jatkavani töitä matkatoimistossa talven yli ja alkavani etsiä lääke-edustajan työtä lääketehtaista viimeistään ennen seuraavaa syksyä.
Copyright © 2021 All rights reserved- Kaikki oikeudet varataan