KONNA RANTAKYLÄSSÄ

Kahdeksankymppinen äitini vietti 2010-luvulla kesät tätini huvilassa Yoncaköyssä (Apilakylä) lähellä Efesoksen antiikkikaupunkia, Egean meren rannikolla. Samoksen saari sijaitsi 4-5 km päässä, ja päivisin saaren kukkulat ja iltaisin talojen ja autojen valot näkyivät. Yoncaköy oli edukseen hieman syrjässä turistikohteista ja siellä asusteli paikallisia asukkaita sekä mutama saksalainen.

Minä kävin Istanbulista tervehtimässä äitiäni usein ja vietimme perheeni kanssa lomat siellä äidin ja tädin kanssa. Siellä oli aivan koskematon hieno hiekkaranta, elintarvikeliike sekä pieni rantaravintola. Kalastajat kävivät myymässä aamuvarhain tuoretta kalaa ja viereisen kylän naiset myivät tomaattia, kananmunia, melonia jne. 

Kerran eräs tuttu matkaopas soitti ja sanoi olevansa suomalaisen seurakuntaryhmän kanssa Efesoksessa retkellä. Ehdotin: “jasså, voitte kyllä poiketa ohimennen meillä. Ryhmäsi voi täällä uida, ottaa aurinkoa ja levätä tunnin pari. Tervetuloa!” 

Opasneiti soitti tunnin kuluttua ja sanoi, että porukka oli innostunut, kun hän kertoi kutsusta ja he olivat tulossa meille päin kohta puolin! Äitini ilahtui uutisesta, mutta valitti: “Meillä on kahvia ja teetä, mutta ei valitettavasti pullaa!”

Näin meille tuli kylään parikymmentä suomalaista turistia! Toivotin vieraat tervetulleiksi ja ilmoitin, että 88-vuotiaan vanhan äitini käskystä keitettiin kahvia ja teetä heitä varten! Keskisuomalaisen ryhmän jäsenet tervehtivät yksitellen äitiä ja osa heistä jäi terassille istumaan ja nauttimaan tee- ja kahvitarjoilusta.

Minä vein muut ryhmäläiset rannalle näyttääkseni hiekkarantaa ja aurinkotuoleja. Yhtäkkiä pastorin rouva huudahti: “Kas, tuolla näkyy olevan rantakuppila, jossa on Efes Pilsner-mainos! Ei kun porukka vaihtoi reittiä hiekkarannasta kuppilan suuntaan nauttimaan kylmiä virvokkeita! Kun porukka tilasi tuplat pullot, ravintoloitsija oli hämmentynyt ja onnesta soikeana! 

Ennen kuin ryhmä lähti pois, ryhmänjohtaja lahjoitti Suomen lipun äidilleni. Äitini sanoi: “Kiitos palyon ja hüvaa matkaa!”

Äitini herätti meitä yhtenä aamuna: “Puutarhaamme on tullut kilpikonna, se merkitsee onnea! Voitteko ottaa siitä kuvan ja lähettää suomalaisille ja tataariystävillemme Helsinkiin?” Minä otin konnasta kuvan Suomen lipun kanssa, jonka olimme saaneet lahjaksi suomalaisilta vierailtamme. 

Menetin rakkaan äitini parin kuukauden kuluttua marraskuussa 2014. Kuolema vei äidin ikuisesti, jäi jäljelle ikävä ja suru!

  Copyright © 2021  All rights reserved – kaikki oikeudet varataan