FREELANCER, SÄHKÖLAITOS, MATKAILUALA

CAFE KOLME KREIVI MANSKULLA

Seitsemänkymmentä luvun alussa Helsingissä kaikki tuttavani olivat suomalaisia, enkä tuntenut yhtään turkkilaista Suomessa. Kun kävin pidentämässä passiani konsulaatissa, Güney-niminen lähetystösihteeri mainitsi, että Helsingin seudulla asuu muutama turkkilainen, ja he kokoontuvat iltapäivisin Kolmen Kreivin kahvilassa Mannerheimintiellä Ruotsalaista teatteria vastapäätä. 

Aloin käymään kerran pari viikossa luentojen jälkeen Kolmessa Kreivissä. Siellä tapasin Cetin abi, Enver Ilhanin, Ertugrulin, Nihatin, Halit Yesiltepen ja nuoret muusikot kitaristi Mehmet Alakasn ja rumpali Ertan Arikan. Myöhemmin joukkoomme liittyi Tukholmasta perheineen Suomeen muuttanut Kaivohuoneen Turkin armenialainen kokki Mikael alias Mayk.

Vuosikaudet me Helsingin turkkilaiset pidimme Kolmea Kreiviä kokoontumispaikkana. Nautimme kahvia pullan kera ja vaihdoimme kuulumisia. Puhuimmepa me joskus politiikastakin, kunnioittaen toisten mielipiteitä. Vaihdoimme Hürriyet-, Tercüman- ja Milliyet-sanomalehtiä keskenämme.

Yhtenä iltapäivänä johtaja Kasım, jonka olin tavannut ensimmäisellä Suomen matkallani, yllättäen ilmestyi kahvilaan. Siitä oli kulunut useita vuosia, kun olin käynyt hänen ravintolassaan, mutta tunnistin hänet ja sanoin:

“Selam Kasım agabey, ’tervehdys Kasim-veli!” Hän laittoi kätensä olkapäälleni, katsoi minuun pitkään ja kysyi: ”Mihin sinä nuorimies häivyit vuosiksi? Odotin sinua lounaalle, mutta et tullut! Tuletko huomenna koulun jälkeen Café Colibriin ja jutellaan?”

CAFÉ COLIBRI KATAJANOKALLA

Kävin Kasimin ravintolassa, ja kerroin yhteenvedon hänelle reilun kolmen vuoden tapahtumista. Hän tarjosi kahvin ja kuunteli tarkasti tarinani. Kuultuaan avioerostani hän sanoi, että olisi kehottanut minua olemaan eroamatta, jos olisi tiennyt asiasta aiemmin.

Hän kehotti minua viettämään säännöllisesti aikaa lasteni kanssa ja huolehtimaan heidän elinkustannuksistaan. Hän myös pyysi meitä käymään kodissaan, sillä hänellä oli samanikäinen tytär. Niinpä me kävimme kesällä tyttärieni kanssa kylässä heidän meren rannalla sijaitsevassa huoneistossaan, ja lapset ystävystyivät toisiinsa.

Illalla Kasım ajoi meidät tuliterällä Volvollaan minun asuinhuoneeseeni Isokaarella. Hän hämmentyi, kun näki, millaisessa huoneessa autojen parkkipaikan alla asuin ja sanoi: ”Minä luulin, että sinä asut hienossa rivitalon pihalla olevassa lisärakennuksessa! Minulla on useita vuokra-asuntoja ympäri Helsinkiä. Heti, kun jokin niistä vapautuu, vuokraan sen sinulle!”

FLEMINGINKATU KALLIOSSA

Muutin myöhään syksyllä Isokaaren maanalaisesta huoneesta vuokralaiseksi Kasimin omistamaan alkovilla varustettuun yksiöön Kallion Fleminginkadulle. Joulun aikaan istanbulilainen kokki nimeltä Naim Celenk muutti samaan huoneistoon.

Naim oli ystävällinen ja reilu kaveri, jonka kanssa tulin hyvin toimeen, mutta hänen tupakointinsa aiheutti ongelmia: hän poltti Colt -merkistä savuketta ketjussa, kun tuli illalla töistä kotiin. Koska emme voineet pitää ikkunoita auki kylmän talven vuoksi, jäin kotiin savun alle ja kärsin siitä kovasti.

Kerran kämppäkaverini Naim otti taskustaan pienen pullon, jossa oli 45 prosentin Yeni Raki-viinaa ja sanoi: “Eräs liikemiesasiakas antoi aitoa Rakia minulle. Juodaanko Ismo yhdessä?” Vastasin: “Ei kiitos, minua häiritsee tuo aniksen tuoksu! Se tuo mieleeni lääkkeiden hajun apteekissa!”

PALAVERI AURINKOMATKOJEN PÄÄKONTTORISSA

Turkin Tukholman matkailutoimiston esimies Safter, otti konsulaatin kautta yhteyttä minuun, ja tiedusteli, voisinko tulla mukaan, kun hän tulee käymään Suomen suurimmassa matkatoimistossa Helsingissä. Niinpä me kävimme Aurinkomatkojen pääkonttorissa Aleksanterinkadulla tapaamassa yhtiön johtoa ja kartoittamassa seuraavan vuoden turistikapasiteettia Suomesta Turkkiin.

Tuolloin markkinointijohtaja Birger Bäckman ilmoitti, että yhtiö suunnittelee tilauslentojen aloittamista DC-9-kalustolla Turkin Marmarikseen lähivuosina. Palaverin jälkeen kävimme johtaja Safterin kanssa kahvilla Kluuvinkadun Fazerilla, ja hän kertoi toimivansa Milliyet-lehden freelance-toimittajana Ruotsissa. Hän kysyi, olisinko kiinnostunut toimimaan lehden Suomen kirjeenvaihtajana sivutoimena.

FREELANCE CORRESPONDENT -KIRJEENVAIHTAJA

Hänen aloitteestaan aloin kirjoittamaan istanbulilaiseen Milliyet-lehteen. Lehden suosituksesta ostin Nikon F1 -merkkisen arvokkaan kameran, sisäkuvauksia varten laajakulmaobjektiivin sekä 120 mm:n teleobjektiivin Vanhaa Ylioppilastaloa vastapäätä sijaitsevalta Foto Nybliniltiä. Johtaja Ragnar Nyblin piti minulle pikakurssin siitä, kuinka järjestelmäkamera toimii.

Kävin kutsusta tutustumassa lehden toimitukseen Grand Basaarin eli Suurbasaarin vieressä Istanbulissa, ja sain lounastaa päätoimittaja Abdi Ipekcin ja ulkomaan uutistoimituksen esimiehen Sami Kohenin kanssa lehtitalon ylimmän kerroksen henkilökuntaruokalassa.

Milliyet-lehdeltä saamallani keltaisella lehtimieskortilla sain rekisteröidä itseni Suomessa Ulkoasiainministeriön ulkomaalaiset kirjeenvaihtajat -listaan kesällä 1973, juuri kun Finlandia-talossa järjestetyn ETYK:n, Euroopan turvallisuus- ja yhteistyökonferenssin, ensimmäinen vaihe oli päättynyt. Kokouksen isäntänä oli UM Ahti Karjalainen, ja Turkkia edusti UM Ihsan Sabri Çağlayangil. Konferenssiin osallistui myös YK:n pääsihteeri Kurt Waldheim.

Parin vuoden kuluttua kesällä 1975 järjestettiin varsinainen ETYK-kokous presidenttitasolla, ja sain tähän kutsun Suomen ulkoministeriöltä. Kokous pidettiin Espoon Otaniemessä, jossa oli valtava press room-lehdistösali, joka oli varattu ilmaisine puhelin- ja telexlinjoineen lehtimiehille.

Presidentti Urho Kekkosen isännöimään kokoukseen saapuivat niin Ruotsin Olof Palme, Yhdysvaltain Gerald Ford, Neuvostoliiton Leonid Breznev, Länsi-Saksan liittokansleri Helmut Schmidt, Itä-Saksan Erich Honecker jne. Turkkia edusti pääministeri Süleyman Demirel. 

Vuosina 1973–1977 kirjoitin kymmeniä ajankohtais- ja urheilu-uutisia, reportaaseja sekä muita artikkeleita Suomesta istanbulilaiseen Milliyet-lehteen. Mieleeni ovat jääneet seuraavat jutut: 

ETYK-konferenssi, Suomen turkkilaiset eli tataarit, Suomalainen ministeri kulki Helsingissä yksin ratikalla asiakirjasalkku kourassa, Meri jäätyi, mutta Ruotsinlaivat kulkee, Istanbul Idän ja lännen kohtauspaikka, Suomalaisten turistien seikkailut Turkissa, Liisa jäi kiinni huumausaineiden kuljetuksesta Turkissa, Suomen koripalloilijat voittivat hilkulla Turkin joukkueen Helsingissä ja Hullu Jussi -yhtyeen jäsenten haastattelu!

Mielenkiintoisen freelance-kirjeenvaihtajan sivutoimen jouduin myöhemmin lopettamaan aikapulasta johtuen. Sillä viimeistä edeltävänä opintovuonna yliopistossa minun piti keskittyä yhä enemmän kursseihin ja laboratoriotyöskentelyyn, jotta saisin vihdoinkin seuraavana vuonna suoritettua loppututkinnon. 

NIKON KAMERANI VARASTETTIIN AUTOSTA

Minun on kerrottava ikävä tapahtuma. Kerran, kun tulin Kemianlaitokselle Vuorikadulle Kaisaniemessä, jätin valkoisen Triumph Herald -merkkisen autoni, jossa oli kameralaukku, viereisen Säätalon edessä olevalle parkkipaikalle. Kävin hakemassa asiakirjoja assistentti Matti Karhulta, ja palasin 10 minuutin kuluttua autoon.

Kun avasin auton oven, hämmästyin, sillä takapenkille jättämäni kameralaukku oli poissa. Siinä meni arvokas Nikon -järjestelmäkamerani, sen laajakulma ja teleobjektiivit sekä salamalaite.

Muistin, että olin varmasti lukinnut auton, ja oli ihmeellistä, kuinka varas oli voinut avata oven. Kävin poliisilaitoksella Pikku-Roobertinkadulla ja tein rikosilmoituksen. Samalla ilmoitin vakuutusyhtiölle varkaudesta. Vakuutusyhtiöstä sanottiin, että koska autossa ei ole murtojälkiä, vakuutus ei korvaa menetettyä omaisuutta!

ENSIMMÄINEN VAKITUINEN TYÖPAIKKA –HKSL

Syksyllä viimeisen opiskeluvuoden alussa totesin, että menoni olivat suuremmat kuin tuloni, eivätkä freelance-ansiot olleet riittäviä. Kävin tuolloin katsomassa työpaikkailmoituksia Hakaniemen työvoimatoimistossa. Hain laborantin vakanssia Helsingin Kaupungin Sähkölaitoksen hiilivoimalaitoksella.

Sanoin työhaastattelussa: “Minulla ei ole kokemusta lauhdeveden analyysistä voimalaitoksella, mutta olen tehnyt näitä tavanomaisia kemiallisia toimenpiteitä viimeiset kaksi vuotta yliopistolla”. 

Minut palkattiin seuraavalla viikolla Kaupungin Sähkölaitoksen Salmisaaren voimalaitoksen laboratorioon. Ensimmäistä kertaa elämässäni sain vakituisen työn ja kunnollisen palkan. Ensimmäisellä palkalla ostin Stockmannilta itselleni uuden tumman sinisen takin sekä kenkiä tyttärilleni. 

Salmisaaren voimalaitoksen laboratorion esimies oli tiukkapipoinen rouva Elli Lindström, ja aina välillä hän sekä Salmisaaressa toisinaan vieraillut Hanasaaren voimalaitoksen labran pomo Annikki Ojarant tarkkailivat ja ojensivat meitä laborantteja!

Työpaikan ruokalassa tarjoiltiin hyvää ruokaa. Tuntui hyvältä syödä säännöllisesti kunnon lounas, ja kun listalla oli sianlihaa, esimerkiksi torstaisin, kun oli hernerokkaa, ruokalan tanakka kokkirouva valmisti minulle juustovoileivän tai tomaattimunakkaan. Mutta plätyt vadelmahillolla kelpasivat minulle hyvin! 

Yhtenä päivänä työaikana laboratiopäällikkö Lind ilmoitti, että minulle on puhelu. Linjalla oli tökerösti suomea puhuva henkilö, joka sanoi olevansa matkatoimiston johtaja ja kysyi, olisinko kiinnostunut matkaoppaan tehtävästä.

FREELANCE CORRESPONDENT -KIRJEENVAIHTAJA

MATKAILUALA KIINNOSTAA

Kävin Ihannematkat-Idealresorin konttorissa Helsingin Pikku-Roobertinkadulla tapaamassa yhtiön toimitusjohtajaa Holger Nystedtia sekä varatoimitusjohtajaa Bo Ekmania. He olivat Vaasasta kotoisin ja puhuivat suomenruotsia keskenään. He kertoivat, että Ihannematkat järjestää ryhmämatkoja Istanbuliin ja Seitsemän Seurakunnan kiertomatkoja Egean meren rannikolle. Matkaoppaalle olisi töitä jo kuukauden kuluttua siitä hetkestä. 

Vaikka Ihannematkat tarjosi vähemmän palkkaa kuin mitä sähkölaitoksesta sain, minulle aivan uusi matkailuala kiinnosti! Näin irtisanouduin työpaikastani Helsingin kaupungin sähkölaitoksesta, jossa ehdin työskentelemään yhden vuoden ja astuin uuteen vaiheeseen työelämässä: Matkailuala! 

Seuraavat episodit: Ihannematkat, Mekkobisnes, Poliisikuulustelu ja Lento Ivaloon

Copyright © 2021 All rights reserved- Kaikki oikeudet varataan