MEKKOBISNES, POLIISIKUULUSTELU, LENTO IVALOON

Olin jättänyt hyvän vakituisen työn Helsingin kaupungilla, vaihtanut alaa ja siirtynyt matkatoimisto Ihannematkojen palvelukseen. Yhden vuoden mielenkiintoisen ja monipuolisen työrupeaman jälkeen työnantajani ajautui konkurssiin, ja jäin työttömäksi yli kymmenen muun kollegani kanssa.

Selvittyäni ensimmäisestä shokista ajattelin alkaa etsimään töitä, mutta finanssitilanteeni oli hälyttävän heikko! Elämänkatsomukseni mukaan en halunnut hakea työttömyyskorvausta enkä käydä sosiaalitoimistossa. Minun pitäisi työllä saada tienatuksi muutama tuhat markkaa mahdollisimman pian!

TAVOITTEENA LÄÄKE-EDUSTAJAN AMMATTI

Olin yliopiston viimeisimpinä vuosina haaveillut lääke-edustajan ammatista. Sellaisia olin nähnyt sairaaloissa ja terveyskeskuksissa: hyvin pukeutuneita nuoria naisia ja miehiä metsästämässä lääkäreitä mukanaan James Bond -salkut ja lahjapaketteja sisältävät kassit!

Olin kuullut, että lääketehtaat kuten Leiras, Orion ja Bayer työllistivät mielellään vastavalmistuneita kemistejä lääke-edustajiksi hyvillä palkoilla, joihin lisättiin päälle vielä myyntiprovisiota. Pari koulukaveriani yliopistosta oli jo saanut lääke-edustajan paikan, ja he olivat tyytyväisiä.

Näin ollen minua ei kemistinä kiinnostanut mennä töihin teollisuuden palvelukseen esim. valvomaan paperitehtaan rikkiuunia tai muihin kemiallisiin prosessilaitoksiin. Sillä olin valmistanut itseäni tähän lääke-edustajan ammattiin ja tehnyt ennakkoon listan Suomen merkittävien lääkeyritysten osoitteista ja puhelinnumeroista.

PUUVILLAMEKKOJA TORILLA JA MARKKINOILLA

Kerran istuimme läheisen ystäväni Eliaksen kanssa hänen isänsä pastori ja Uusi Tie -lehden päätoimittaja Eino Honkasen Tuusulan järvenrannalla sijaitsevan talon pihalla miettien, mitä bisnestä voisimme kehittää… Sanoin, että olin vuosia aiemmin tuonut maahan muutamia käsinkudottuja puuvillamekkoja ja kaupannut niitä torilla. ”Mitä jos me tuodaan vaikka sata mekkoa ja myydään ne täällä kesän aikana?” Ehdotin.

Elias vastasi: “Hyvä idea, mutta hankala toteuttaa, sillä kuka niitä mekkoja toimittaa Turkista tänne? Toisaalta minä juuri valmistuin humanististen tieteiden kandiksi ja alan hakea työpaikkaa IT-alalta. Uskon, että voin saada hyvän työpaikan! Mutta voin henkisesti tukea sinua, mikäli väliaikaisesti ryhdyt torikauppiaaksi.

MEKKOJEN TUONTI ISTANBULISTA

”Juuri valmistuneelle kemistille tämä ei taida olla haaveammatti, mutta voit yhden kesän harjoittaa sitä ja tienata vähän fyrkkaa! Muuten, sinun isäsi Hakki Baba voisi hankkia ne mekot ja lähettää sinulle rahtina, vai kuinka?” ksyseli Elias!

Eliaksen aloitteesta juuri eläkkeelle jäänyt isäni kävi Mustanmeren rannalla sijaitsevassa Şilessä, jossa kyläläisnaiset kutoivat näitä mekkoja. Hän tilasi paikkakunnan kylistä erikuosisia ja -värisiä mekkoja yhteensä kuutisenkymmentä ja tusinan verran lasten mekkoja, ja parin viikon kuluttua hän kävi noutamassa valmiiksi kudotut mekot. Hakki Baba ilmoitti sähkeellä, että hän pakkaisi kaikki kahteen pakkaukseen ja lähettäisi ne Helsinkiin lentorahtina, joka kestää Frankfurtin kautta muutaman päivän.

ONNEN SILMÄ POISTAA KATEUTTA

Lisäksi hän kävi pyynnöstäni ostamassa Istanbulin Suurbasaareista erikokoisia sinisiä lasisilmiä. Jossain maailmassa pahaksi silmäksi kutsuttua tummempaa ja vaaleammansinistä sävyä sisältäviä silmäsymboleja kutsutaan Turkissa “Onnen silmäksi”, ja sitä käytetään koruina ja koristeina sisustuksessa. Turkin kielessä sitä kutsutaan Boncukiksi tai Nazar boncukiksi, ja yleisen

Tällä välin me Eliaksen kanssa kävimme vaihtamassa hänen isältään ostamani Datsun Finn -henkilöauton Fiat-merkkiseen pakettiautoon Vesa nimiseltä autotrokarilta Toisen linjan Auto -nimisessä liikkeessä Helsingin Kalliossa.

TOIMINIMI JA LVV-ILMOITUS

Kävin perustamassa toiminimen Kaupparekisterissä Albertinkadulla ja tein LVV- eli liikevaihtoveroilmoituksen Hakaniemen verovirastossa. Lisäksi ulkomaan kansalaisena kävin hakemassa Uudenmaan lääninhallitukselta elinkeinoluvan torimyyntiä varten.

Ei kulunut kuin muutama viikko, kun kaksi isoa mekkopakettia saapui Suomeen. Maksoin tullausmaksut, ja haimme Eliaksen kanssa mekot Vantaan lentoaseman rahtiterminaalista.

LIIKETOIMINTA PELOTTI

Koska en ollut koskaan aiemmin harjoittanut liiketoimintaa, minua pelotti hieman, että tuhansia killinkejä oli jo käytetty myyntiartikkeleihin sekä rahti- ja tullimaksuihin. Nyt tavarat olivat saapuneet ja pakattu pakettiautoon! Mitä tekisin, jos mekot eivät menisikään kaupaksi ja jäisivät käsiin?

Eliaksen isä, pastori Eino, sanoi:
”Kyllä tämä on aika rohkea yritys, mutta eiköhän nämä puuvillamekot kesällä mene kaupaksi. Käy myymässä eri paikkakuntien toreilla, ja muista myös markkinat, joissa asiakaskunta on suuri!”

MEKOT JA PAHASILMÄT KÄYVÄT KAUPAKSI

Kävin arkipäivisin ja lauantaisin Lohjan, Karkkilan, Hämeenlinnan ja Valkeakosken toreilla sekä Porvoon ja Tammisaaren markkinoilla. Lisäksi olin useina päivinä Hangon torilla myymässä Regatan aikana — se oli kautta aikojen paras myyntikeikka!

Muutaman kerran Elias ja pari muuta kaveriani tulivat tueksi mukaan, mutta enimmäkseen toimin yksin.

Torikauppiaan työ oli fyysistä ja raskasta. Lähtö 1–2 tuntia kestävälle matkalle oli varhain aamulla, kello neljän–viiden aikaan: pöytien ja telineiden kanto ja asennus, myyntiartikkelien esillepano ja toripaikan maksaminen torivalvojalle. Torimyynti alkoi kello seitsemältä ja päättyi iltapäivällä ennen kuin kaupungin miehet tulivat pesemään ja siistimään torialuetta.

Myyntiartikkelien pakkaaminen, telineiden purku ja kantaminen autoon kesti yli tunnin. Kun reilun tunnin paluumatkan jälkeen saavuin kotiin Helsinkiin, olin poikki. Ensin suihkuun ja sitten pitkille 10–12 tunnin unille…

POLIISIKUULUSTELU HANGON TORILLA

Hangon Regatan ensimmäisenä päivänä varhain aamulla mustamaija pysähtyi yllättäen myyntipaikkani eteen, ja kaksi nuorta poliisia tuli luokseni puhutteluun. Eräs torikauppias oli käynyt ilmoittamassa poliisille, että ”tuo on joko romani tai vierasmaalainen, joka harjoittaa laitonta kauppaa…”

Esitin poliiseille lääninhallitukselta saamani elinkeinoluvan ja lvv-todistuksen. Virkamiehet sanoivat: ”Asia selvä. Jos tulee ongelmia, käy poliisilaitoksella tuolla kulman takana. Terve!” Sitten he lähtivät pois.

ELÄMÄNI RIKKAIN AIKA – TUHANSIA MARKKOJA TILILLÄNI

Kesän aikana tein parikymmentä tori- ja markkinakeikkaa ja sain myytyä suurimman osan mekoista, onnen silmistä ja muista koruista. Verojen jälkeen pankkitilille jäi mukavat summat. Tietysti nettovoitosta puolet menisi Hakki Baballe mekkojen ym. sisäänosto-, rahti- ja muiden kulujen kattamiseksi. Silti tilille oli kertynyt tuhansia markkoja, sellaista summaa, jota en olisi osannut kuvitellakaan tienaavani.

Ostin pankkilainalla 34 neliön tilavan yksiön alkovilla Neljänneltä linjalta ja muutin ensimmäistä kertaa elämässäni vuokra-asunnosta omaan kotiin.

AGENTTILIPPU BRONDAN KONTTORISTA

Eräänä vapaapäivänäni poikkesin Finnairin Brondan lipunmyyntikonttoriin Etelä-Esplanadilla mukanani Matkatoimisto Ihannematkojen konkurssista saamani lippuosoitus. Konttorin vastaava, rouva Eija Nikulainen, totesi hymyillen: ”Tämähän on voimassa vielä pari viikkoa — minne haluat matkustaa?” Hetken mietittyään hän jatkoi: ”Pisin kotimaan lento on Ivaloon. Sopiiko, että kirjoitetaan sinulle HEL–IVL–HEL?”

Lähdin Brondan toimistosta Ivalon meno-paluulippu kädessäni yllättyneenä ja hyvillä mielin.

MATKALLA IVALOON
Yhtenä lauantaina menimme tyttäreni Yasminin kanssa Helsinki–Vantaan lentoasemalle tarkoituksenamme lentää parin päivän matkalle Ivaloon. Kävin kotimaan lähtöselvityksessä kysymässä: ”Ymmärsinkö oikein, että tällä agenttilipulla voi ottaa mukaan pienen lapsen ilman maksua?”

FINNAIRIN VIRKAILIJA M. JOKINEN
Hieman tanakka, viiksekäs nuorimies tarkisti lipun ja sanoi: ”Kyllä vain, voitte ottaa mukaan yhden enintään neljävuotiaan lapsen. Menkää tuonne kotimaan terminaalin päätyyn asti ja odottakaa siellä, kunnes teidät kutsutaan lennolle — mikäli kaikkien maksavien matkustajien jälkeen koneeseen jää tilaa. Lykkyä tykö!”

Vilkkuaisin virkailijan nimikylttiä M. Jokinen ja ajattelin: ”Olipas ystävällinen Finnairin virkailija tuo Jokinen!”

HESARIN PÄÄTOIMITTAJAN KYLÄVAARAN NÄKÖINEN HERRA

Kävelimme kotimaan terminaalin päätyyn, jossa olivat portit B4 ja B5. Kauempana näkyi kyltti “Finnair Cargo”. Odotimme tyttäreni kanssa virkailijoiden työhuoneen vieressä; oven kyltissä luki “Domestic Gate”.

Lähempänä porttia B5 istui keski-ikäinen pariskunta ja heidän Yasminin ikäinen poikansa. Kun Finnairin virkailijat kävivät aina välillä juttelemassa ja tiedottamassa jotakin erityisesti sille herralle, ajattelin, että hän mahtoi olla joku tärkeä ministeri tms. Myöhemmin huomasin, että hän muistutti erehdyttävästi henkilöä, jonka olin tavannut Turkin konsulin vastaanotolla Kapteeninkadun residenssissä — Helsingin Sanomien päätoimittajaa Keijo Kylävaaraa. Hän se taisi olla!

Virkailijat kävivät meilläkin kertomassa väliaikatietoja: DC-9-kone oli juuri saapunut Brysselistä ja lähtisi puolen tunnin kuluttua Oulun kautta Ivaloon. Vaikka kone oli fully booked, yleensä muutama paikka kuulemma kuitenkin jäisi tyhjäksi. Sanoin pikku Yasminille: “Toivottavasti pääsemme lennolle.” Hän vastasi: “Isi, jos kone tulee täyteen, mennäänkö sitten Lintsille?”

Ensin maksavat matkustajat boordattiin eli otettiin koneeseen. Porttivirkailijat laskivat kiireesti lippuja ja pyysivät sitten pariskunnan poikansa kanssa portille. Eräs miesvirkailija tarjoutui kantamaan rouvan salkkua, mutta herra sanoi selkeästi: “Kiitos, ei tarvitse, minä kannan.”

Me odotimme jännityksellä portin vieressä ja ilahduimme, kun virkailijat lopulta kutsuivat meidätkin. Virkailija selitti, että koska kone oli saapunut ulkomaanlennolta, siinä oli första eli ensimmäinen luokka ja turistiluokka, joiden välissä oli verho. “Turistiluokka on aivan täysi, joten te voitte istua rivillä 2.”

GUNNAR KORHONEN ME ASETUMME ISTUMAAN ENSIMMÄISEEN LUOKKAAN

Me asetuimme istumaan förstan puolelle, ja lentokone nousi ilmaan. Huomasin, että portilla odottanut perhe istui rivillä 3 vastakkaisella puolella. Kun kone oli ilmassa, Yasmin ja pariskunnan poika Kimmo leikkivät välillä yhdessä koneen käytävällä. Kun käännyin katsomaan taaksepäin, katseeni kohtasi tuon herran. Hän katsoi minua pitkään ja kysyi: “Olemmeko tavanneet joskus?”

Vastasin heti: “Oletteko Hesarin päätoimittaja Keijo Kylävaara?”

Hän vastasi: “En ole. Nimeni on Gunnar Korhonen, olen tämän lentoyhtiön pääjohtaja!”

Silloin muistin, että olimme tavanneet huhtikuussa Ihannematkojen 10-vuotisjuhlissa Helsingissä. Mainitsin, että hänellä oli silloin mukana markkinointijohtaja Risto Ojanen. Hän sanoi: “Olen todella pahoillani, että työpaikkanne ajautui konkurssiin. Mitä te nyt teette? Millaisia tulevaisuuden suunnitelmia teillä on?”

Kerroin tuoneeni maahan käsinkudottuja puuvillamekkoja ja myyneeni niitä toreilla ja markkinoilla kesän aikana. Sanoin hakevani koulutustani vastaavaa työtä, esimerkiksi lääke-edustajan paikkaa, elokuun alussa. Johtaja Korhonen kuunteli ja sanoi: “Jos teitä kiinnostaa työpaikka Finnairilla, voitte ottaa yhteyttä sihteeriini, rouva Väänäseen.”

Vastasin: “Kiitos, tietysti kiinnostaisi — mutta katsotaan sitten!”

Kone laskeutui Ouluun, ja johtaja Korhonen sanoi lähtiessään: “Me jatkamme Oulusta toisella lennolla Kuusamoon, jossa meillä on mökki. Hyvää matkaa teille Ivaloon!”

MISTÄ SINÄ TUNNET JOHTAJA KORHOSEN?

Kuukausi Ivalon matkan jälkeen tapasin Kalliossa entisen kollegani Leifin Ihannematkoilta sekä hänen ystävänsä Anun, joka työskenteli Finnair Oy:ssä. Kun joimme kahvia ja keskustelimme työpaikoista, mainitsin, että olin tavannut pääjohtaja Gunnar Korhosen kaksi kertaa.

Anu hämmästyi ja kysyi: “Siis mistä sinä tunnet Gunkun? Minä en ole tavannut häntä, vaikka olen ollut kolme vuotta yhtiön palveluksessa!”

Kerroin, että hän oli tarjonnut minulle mahdollisuutta hakea työpaikkaa, mutta en ollut vielä soittanut hänen sihteerilleen.

“Soita ihmeessä vaikka huomenna!” kehottivat Anu ja Leif.

Seuraava episodi: FINNAIR OY, MANNERHEIMINTIE 102

Copyright © 2021 All rights reserved – Kaikki oikeudet pidetään

---